Hiiri kylässä

Meillä oli keittiössä tänään hiiri. Ja tietäisittepä kuinka paljon äiti sen takia kiljui! Mä olin ihan varma, että kaikki juomalasit, ikkunat ja maljakot särkyisivät. En olisi ikinä uskonut, että äidistä lähtee sellainen ääni. Isäkin sanoi jälkeenpäin, että äidistä lähti hiiren takia enemmän ääntä kuin synnytys-salissa. 

Myös se miten nopeasti äiti kapusi keittiönpöydälle seisomaan oli ihmeellistä. Edes isä ei liiku niin nopeasti silloin, kun hän on unohtanut perunat levylle ja mä huudan, että "Kattilasta lentää vettä lattialle!". Äiti sitten polki jalkojaan siellä keittiönpöydällä, kuulosti Tarja Turuselta ja näytti siltä kuin hän yrittäisi kuivaharjoitella selkäuintia käsillään. Eikä mä tai isi saatu pariin minuuttiin mitään selvää mitä hän huusi. Mutta nyt mä ainakin tiedän, millaista olisi istua oopperan eturivissä. Ei ollut kivaa.

Lopulta meille sitten selvisi, että äiti oli nähnyt hiiren. Kun se selvisi, mä huusin: ”Oletko sä nähnyt Juuson!? Se on asunut meillä jo melkein viikon ja mä olen antanut sille juustoa”. Äiti ei yhtään pitänyt siitä, että olin ruokkinut Juusoa… Sitä hiirtä, Juusoa, ei näkynyt enää koko iltana, vaikka äiti pakotti isän etsimään Juusoa tosi kauan. Eikä äiti suostunut tulemaan lattialle pöydältä, vaan isin piti ottaa äiti reppuselkään ja kantaa pois keittiöstä. Oli muuten tosi hauskaa kiusata äiti koko loppuillan huutamalla ”Hiiri!” tai rapistelemalla asioita!

Kun äiti ja isi meni nukkumaan, äiti käski isän katsoa sängyn alta ettei siellä vaan ole hiirtä. Isä katsoi sängyn alle ja kysyi sen jälkeen äidiltä, että pitääkö tarkistaa vielä vaatekomerokin, niin kuin Samin kanssa. Kuulemma piti.

Kyllä näköjään aikuisetkin pelkää asioita. Äiti pelkää hiiriä, mä pelkään kummituksia ja isi pelkää äidin kavereita (Isi lähtee aina pois kotoa, kun äidin jompikumpi sisko tai jotkut kavereista tulee meille kylään). Äiti ja isi aina sanoo, ettei kummituksia tarvitse pelätä. Mutta kummitukset syö lapsia ja vie ne mukanaan linnoihinsa. En ole koskaan kuullut hiirestä, mikä veisi ihmisen mukanaan. No Hilarius-Hiiri vei, mutta hän vei seikkailuun ja oli muutenkin tosi mukava. Eikä isin tarvitsisi äidin kavereita pelätä. Äiti ja äidin kaverit ovat ainoastaan tosi äänekkäitä, mutta eivät he pure. Ja he kyllä puhuvat monta tuntia putkeen, eivätkä missään vaiheessa hiljene. Mutta siihen tottuu.

Isi laittoi hiirenloukkuja meidän roskiskaappiin Juuson takia. Mä käyn aina salaa illalla tökkäämässä kepillä niitä loukkuja, että ne laukeaa ja Juuso voi hakea sen juuston turvallisesti. Eli oikeastaan mä en enää ruoki Juusoa, vaan isi!