Tapahtumia ennen aattoa

Meillä oli koulussa tänään pistokoe pinta-alayksiköiden nimistä. Kokeessa mä muistin, että aarin jälkeen olisi tullut pisuaari, mutta se oli väärin. Ope sanoi, että pisuaari on sellainen juttu mitä miehet käyttää, mutta minkä käyttäminen ei onnistu naisilta. Eli pisuaari taitaa olla jonkinlainen työkalu...

Jos isi on se joka meidän perheessä osaa käyttää työkaluja, niin äiti on se joka peittelee paaaljon paremmin. Äiti laittaa peiton tasasesti mun päälleni niin ettei jalatkaan jää ulkopuolelle. Isä taas yhdellä liikkeellä vetää peiton mun päälleni ja usein epähuomiossa peittää myös mun pääni. Varpaat puolestaan jää ihan ilman peittoa! Äiti sanoo, että se johtuu isän työstä ruumishuoneella.



Olin muuten hirveän innoissani viime viikolla, kun äiti kertoi, että meille oli tulossa putkimies ja sähkömies! Teräsmies on mun suosikkisankari ja luulin, että putki- ja sähkömies on hänen kavereitaan. Petyin tosi paljon, kun ne tuli meille... Mutta suurin pettymys oli heidän jälkeen saapunut rakennusmies. Hän oli ihan pelkkä ihminen eikä mikään talo!

Nyt odotan vähän sekavin tunnelmin Joulupukkia... Entä jos ilmenee, että tänä vuonna meille ilmestyy vain pelkkä jouluinen pukki?

HYVÄÄ JOULUA!!!

Nyt imuroidaan!

Olen huomannut, että äidillä ja isällä on selkeä työnjako imuroimisessa. Äiti aloittaa imuroimisen huoneen toiselta puolelta ja etenee pikkuhiljaa vastakkaista seinää kohti. Sitten, kun äiti saapuu huoneen puolessa välissä olevan sohvan eteen, isi nostaa jalat ylös ja äiti imuroi siitä, missä isän jalat oli. Isi sitten istuu sohvalla samanlaisessa asennossa kuin synnyttävät naiset sen aikaa, kun äiti imuroi siitä. Kun äiti on mennyt siitä ohi, isi jatkaa tv:n katsomista ja ruuan syömistä (yleensä isi syö leipää, kun hän katsoo telkkaria). Ja usein isi sitten murustaa vahingossa ruokaa lattialle melkein heti, kun äiti on mennyt siitä ohi. Äiti sitten katsoo isiä murhaavasti ja sanoo: "Oletko sä tosissasi!?". Sen jälkeen onkin sitten isin vuoro imuroida.

Äiti käy usein sen jälkeen, kun on isän vuoro imuroida, tavallisesti keittiössä juomassa lasin vettä (joskus äiti juo sitä aikuistenjuomaa, mikä näyttää mustaherukkamehulta). Kun äiti on juonut, hän tulee valvomaan isän imurointia, koska isi on aika epätarkka imuroimaan. Isä on niin epätarkka imuroimaan, että jos hän olisi keilaaja, hän heittäisi aina viereiselle radalle. Ja silloinkin ränniin. Usein on myös niin, että jos mun joku lelu tai äidin korvakoru on kadoksissa, ja isä on edellisenä päivänä imuroinut, löytyy se hukassa ollut tavara imurinpölypussista.

Se on hauskaa, että isi yrittää korjata kaikkia laitteita kotona heti, kun ne menee rikki. Mutta imuri näyttää olevan poikkeus. Sen korjaamisesta isi kiinnostuu vasta sitten, kun äiti tulee harjan ja rikkalapion kanssa isin luokse ja sanoo: "Nyt, kun imuri on rikki, pitää sitten harjan kanssa siivota pölyt pois". Isi saa pölynimurin usein parissa minuutissa kuntoon, tai käy heti ostamassa uuden.

Minä menen nyt äidin kanssa avaamaan pölynimurin, ja katsomaan löytyyko minun pikkuauto ja toinen äidin korvakoruista pölypussista. Sillä isi oli taas aamulla imuroinut. Hei hei!

Hiiri kylässä

Meillä oli keittiössä tänään hiiri. Ja tietäisittepä kuinka paljon äiti sen takia kiljui! Mä olin ihan varma, että kaikki juomalasit, ikkunat ja maljakot särkyisivät. En olisi ikinä uskonut, että äidistä lähtee sellainen ääni. Isäkin sanoi jälkeenpäin, että äidistä lähti hiiren takia enemmän ääntä kuin synnytys-salissa. 

Myös se miten nopeasti äiti kapusi keittiönpöydälle seisomaan oli ihmeellistä. Edes isä ei liiku niin nopeasti silloin, kun hän on unohtanut perunat levylle ja mä huudan, että "Kattilasta lentää vettä lattialle!". Äiti sitten polki jalkojaan siellä keittiönpöydällä, kuulosti Tarja Turuselta ja näytti siltä kuin hän yrittäisi kuivaharjoitella selkäuintia käsillään. Eikä mä tai isi saatu pariin minuuttiin mitään selvää mitä hän huusi. Mutta nyt mä ainakin tiedän, millaista olisi istua oopperan eturivissä. Ei ollut kivaa.

Lopulta meille sitten selvisi, että äiti oli nähnyt hiiren. Kun se selvisi, mä huusin: ”Oletko sä nähnyt Juuson!? Se on asunut meillä jo melkein viikon ja mä olen antanut sille juustoa”. Äiti ei yhtään pitänyt siitä, että olin ruokkinut Juusoa… Sitä hiirtä, Juusoa, ei näkynyt enää koko iltana, vaikka äiti pakotti isän etsimään Juusoa tosi kauan. Eikä äiti suostunut tulemaan lattialle pöydältä, vaan isin piti ottaa äiti reppuselkään ja kantaa pois keittiöstä. Oli muuten tosi hauskaa kiusata äiti koko loppuillan huutamalla ”Hiiri!” tai rapistelemalla asioita!

Kun äiti ja isi meni nukkumaan, äiti käski isän katsoa sängyn alta ettei siellä vaan ole hiirtä. Isä katsoi sängyn alle ja kysyi sen jälkeen äidiltä, että pitääkö tarkistaa vielä vaatekomerokin, niin kuin Samin kanssa. Kuulemma piti.

Kyllä näköjään aikuisetkin pelkää asioita. Äiti pelkää hiiriä, mä pelkään kummituksia ja isi pelkää äidin kavereita (Isi lähtee aina pois kotoa, kun äidin jompikumpi sisko tai jotkut kavereista tulee meille kylään). Äiti ja isi aina sanoo, ettei kummituksia tarvitse pelätä. Mutta kummitukset syö lapsia ja vie ne mukanaan linnoihinsa. En ole koskaan kuullut hiirestä, mikä veisi ihmisen mukanaan. No Hilarius-Hiiri vei, mutta hän vei seikkailuun ja oli muutenkin tosi mukava. Eikä isin tarvitsisi äidin kavereita pelätä. Äiti ja äidin kaverit ovat ainoastaan tosi äänekkäitä, mutta eivät he pure. Ja he kyllä puhuvat monta tuntia putkeen, eivätkä missään vaiheessa hiljene. Mutta siihen tottuu.

Isi laittoi hiirenloukkuja meidän roskiskaappiin Juuson takia. Mä käyn aina salaa illalla tökkäämässä kepillä niitä loukkuja, että ne laukeaa ja Juuso voi hakea sen juuston turvallisesti. Eli oikeastaan mä en enää ruoki Juusoa, vaan isi!